Alive

November 29, 2015

Marraskuu on mennyt ihan kuin sumussa. Oon tehnyt töitä, käynyt koulussa ja ravannut lääkäreillä. Mulla todettiin skolioosi eli mulla on vino selkäranka. Onneksi syy ikuisiin alaselkäkipuihini löytyi. Kävin jo ensimmäisellä fysioterapeutti tapaamisella, jossa harjoiteltiin liikkeitä mitkä auttaisi pitää selän suorassa. 

IMG_7078-3

Koulussa meillä alkoi visuaalisen myyntityön jakso ja ollaan tehty aamusta iltaan paljon esillepanoja ja näyteikkunoita. Mutta viikko sitten mun piti pysähtyä. Lauantaina tulin kipeäksi, mulla oli kuumetta ja kurkkuun sattu niin, että en pystynyt nielemään omaa sylkeä. Seuraavana päivänä menin päivystykseen ottamaan selvää. Mulle tehtiin nieluviljely ja sain pari päivää sairaslomaa. Tiistaina selvisi nieluviljelyn vastaus, joka oli negatiivinen. Varasin heti lääkärille ajan samaksi päiväksi, koska kipu ei ollut lähtemässä. Lääkäri huomasi tutkittua kurkkuni, että mulla oli angiina. Hän määräsi antibiootteja ja lisää sairaslomaa. Pari päivää jo antibiootteja syöneenä ihmeteltiin, että miksi olo vaan huononee, eikä lääkkeet auta. Lähdettiin sitten uudestaan päivystykseen tutkittavaksi. Sain lääkäriltä lähetteen korvaklinikkaan nielupaise-epäiltynä. Seuraavaksi sitten Haartmanin sairaalaan, jossa heti selvisi, että kurkussa oikeella puolella on luumunkokoinen mätäpaise. Lääkärit pisti heti tuumasta toimeen ja operaatio alkoi. Prosessi ei kestänyt pitkään, mutta se oli ihan hirveätä. Heti kun toimenpide oli ohi niin olo oli todella helpottunut. 

Tämä viikko oli suoraan sanottuna helvettiä, mutta nyt on jo paljon parempi olo. Kuumetta ei ole enään ja kurkkuun ei juuri satu :) Mä oon äärimmäisen kiitollinen äidilleni joka oli koko ajan mun vierellä

IMG_7079

Ноябрь прошел у меня как в тумане. Я много работала, училась и бегала по врачам. В начале месяца я узнала что у меня сколиоз. Наконец то выяснилось почему моя поясница так болела постоянно. Я уже сходила на первую встречу к физиотерапевту, которая показала хорошие упражнения для того что бы держать спину прямой. 

Но на этом не все с моим здоровьем. Неделю назад я заболела. У меня была довольна высокая температура, горло болело так что не могла глотать и меня тошнило. Мы поехали к врачу и у меня взяли мазок в горле. Пришлось подождать результатов пару дней, но больничный мне выписали. Во вторник мы узнали что в горле ничего не нашли, как так?? Я сразу записалась на тот же день к врачу и он посмотрев моё горло сказал что у меня ангина и выписал антибиотики. Два дня спустя понимаю что моё состояние только ухудшается, а не на оборот. Мы поехали заново к врачу и нас уже отправили к специалистам которые сразу заметили у меня в горле абсцесс с размером сливы. Мне сразу же его проткнули и мне стало моментально легче. 

Эта неделя была для меня просто адом через который я прошла. Я очень благодарна моей маме которая была все время рядом

IMG_7083

hat - H&M / jacket - Mango / bag - Ralph Lauren
Kuvat Pietarin reissulta

Mini City

November 7, 2015

Syyslomalla Pietarissa Miskan kanssa ollessa ei oikein tehty mitään erikoista. Kierreltiin kaupungilla ja kaupoilla sekä nautittiin yllättävän hyvästä säästä. 

Meille suositeltiin käymään Gorkovskayan metropysäkin läheisyydessä sijaitsevassa puistossa missä oli Mini Pietari. Mini Pietari sisältää siis pienoismalleja Pietarin nähtävyyksistä. Paikka ei ollut kovin iso ja siellä ei ollut läheskään kaikki nähtävyydet, mutta ne suosituimmat silti :) Paikkaan oli ilmainen sisäänpääsy. 

На осенних каникулах мы были снова в Петербурге. Там мы хорошо и довольно спокойно провели время. Гуляли по городу и по магазинам. 
Нам посоветовали сходить у метро Горьковская в парк где были достопримечательности Петербурга в виде миниатюрных экспонатов. Экспонатов не было так много то там были все самые популярные. Вход был бесплатный. 

IMG_7179

Iisakin kirkko

IMG_7186

Kazanskin katedraali

IMG_7193

Sipulikirkko aka kirkko Veren päällä

IMG_7204 IMG_7206

Sekä venäläiset kuuluisat kirjailijat
Proudly designed by Mlekoshi playground